Jos kuolen tänään

Tahtoisin puhua kuolemastani. Kuolemasta puhuminen aiheuttaa kuulijasta riippuen ahdistumista, vaivautumista tai jopa väheksymistä. Läheisten ihmisten mieleen nousee ajatuksia siitä, onko minulla ehkä jokin vakava sairaus, josta en ole kertonut, tai jokin merkillinen ennakkoaavistus kuoleman läheisyydestä. Ne, jotka eivät ole läheisiä, miettivät mitä tuohon pitäisi sanoa, vai pitäisikö kääntää puhe pian toisaalle. Väheksyvästi suhtautuvat ajattelevat, että kerjään sääliä tai huomiota. Mihinkään näistä en halua antaa aihetta. Tahdon vain sanoa, että olen iloinen kun olen saanut elää siihen asti, että lapseni ovat aikuisia tai lähes aikuisia. Olen kiitollinen vuosista, jotka olen saanut elää perheeni kanssa ja helpottunut siitä, etteivät läheiseni enää tarvitse minua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen vapaa lähtemään, jos on lähdön aika.

En lähde Suureen Tuntemattomaan. Kaikkivaltias Jumala avasi Poikansa sijaiskuoleman kautta meille pääsyn taivaalliseen valtakuntaansa ja teki minut uskon kautta osalliseksi iankaikkisesta elämästä. Toivoisin lapsilleni kaikkea hyvää ja yli kaiken toivoisin, että he olisivat osalliset siitä armosta, joka meillä Jeesuksessa Kristuksessa on. Näin meillä olisi jälleennäkemisen varmuus, eikä ero olisi lopullinen. Kolmannen Johanneksen kirjeen sanoin: "Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa."

Totuuden löytäminen ja totuudessa eläminen on vaikeaa kaiken tämän ajan tiedon, viihteen ja äänen keskellä. Raamatussa Vapahtaja kuitenkin sanoo: "Te löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne." Löytäminen ei loppujen lopuksi vaadi suuria ponnistuksia, vaan rohkeutta ja nöyryyttä ottaa vastaan se, mitä Jeesus antaa.