Surullista

Vuosia sitten vaimoni oli työtoverinsa kanssa tulossa rovastikunnan järjestämästä tilaisuudesta, jossa eri seurakuntien työntekijät vuorollaan pitivät opetustuokioita. He kävelivät hämmennyksissään, sillä sen illan opetus oli poikennut huomattavasti siitä, mitä he olivat Raamatusta kuulleet opetettavan ja minkä he myös olivat itse oikeaksi ymmärtäneet. Heidän rinnalleen ajoi henkilö, joka oli joitakin kuukausia aiemmin tullut uskoon. Hän oli avannut auton ikkunan ja lähes itkien sanonut: "Ovat ottaneet minun Herrani haudasta enkä tiedä mihin ovat hänet panneet." Hän ei tietenkään tarkoittanut, että Jeesuksen tulisi olla edelleen haudassa, vaan vertasi opetuksen vaikutusta opetuslasten ihmetykseen  pääsiäisaamuna.

Tämä vuosien takainen tapahtuma nousi mieleeni, kun poistuin seurakunnan tilaisuudesta, jossa olimme keskustelleet taivaaseen pääsemisestä. Seurakunnan työntekijä oli entistä paljon vahvemmin tuonut tiettäväksi , suorastaan opettanut meitä Jumalan käskyjen pitämisestä tienä iankaikkiseen elämään. Olen kyllä jo useamman vuoden ajan pannut merkille, että hänen saarnoissaan ei ole kovin paljon Kristuksen veren evankeliumia, mutta olen ajatellut sen olevan vain jonkinlainen ero asioiden painotuksissa. Keskusteluillassa olin tapani mukaan korostanut Kristuksen suorittamaa sovitusta pelastuksemme perustana. Tällä kertaa seurakunnan työntekijä ei tyytynyt kuuntelemaan maallikon harhaoppia, vaan sanoi selkeästi, että Jumalan kymmenen käskyä voidaan kyllä pitää ja niiden noudattamisella me puhdistumme taivaskelpoisiksi. Hän oli surullinen, kun sanoin etten kykene täyttämään käskyjä sellaisina, jollaiseksi Jeesus ne vuorisaarnassa ja muuallakin evankeliumeissa vahvisti. Hänen suruaan lisäsi vielä se, etten kyennyt rakastamaan Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni.

Minäkin olin surullinen. Hän oli siirtänyt armon johonkin taka-alalle ja asettanut pelastumisen ehdoksi lain noudattamisen. Minä en ole lain kieltäjä, mutta kolmenkymmenen seitsemän vuoden kokemuksella tiedän, että jos lain noudattaminen on ehto taivaskelpoiseksi tulemiselle, jään Ontuvan Eeriksonin kanssa porttien ulkopuolelle.

Laki on tullut Mooseksen kautta. Armo ja totuus ovat tulleet Kristuksessa Jeesuksessa. Laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen tai kuten vanha luterilainen sanonta kuuluu: "Laki on ajokoira, joka ajaa meidät Kristuksen luokse." Hyvät teot ja laki ovat kaksi eri asiaa. Ilmestyskirjakin edellyttää uskovilta hyviä tekoja: "..hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku. Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja." Meidät on kutsuttu, suorastaan velvoitettu, tekemään hyvää kaikille ja erityisesti Kristuksessa rakkaille sisarille ja veljille. Me emme kuitenkaan voi mitenkään kyetä tähän kuolleina - ei ainakaan niin että emme sisimmässämme ylpeilisi siitä - ja eläviksi meidät tekee vain armon evankeliumi. Paavalin kirjeestä kolossalaisille: "Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin."